Kategoria: tanssi

Suomalaisia koreografeja

Jorma Uotinen on laulaja, tanssija ja koreografi sekä TV-persoona. Tanssiura Uotisella alkoi 1970-luvulla, ja hän on siitä asti työskennellyt monissa tanssiryhmissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. ….

Suomalaiset tanssikoulut

Tanssittu on kautta aikojen, eikä laji ole todellakaan hiipumassa pois. Tanssi on erinomainen tapa lisätä luovuutta lasten ja nuorten keskuudessa, sekä pienentää syrjäytymisen vaaraa. Viime ….

Tanssin opeissa

Tanssin opettelun voi aloittaa jo heti, kun oppii kävelemään tai edes seisomaan. Kuten voimistelijat, tanssijatkin usein aloittavat erittäin nuorina rakentamaan elämäntapojansa harrastuksensa ympärille. Vaikka tanssin ….

HIMOTTAAKO?

Tanssihimo, niin kuin mikä tahansa muukin urheiluhimo, on aina hyvä asia. Sitä ei välttämättä voida harrastaa suuren ihmisjoukon ympäröimänä, koska meille nolous on hyvin luonnollinen ….

Flamenco

Flamenco tarkoittaa espanjalaista musiikkia ja tanssia. Se on taidemuoto, joka muuttuu jatkuvasti ajan myötä. Flamenco on saanut alkunsa jo 1400-luvun Andalusiasta, Espanjan eteläiseltä puolelta, ja ….