HIMOTTAAKO?

HIMOTTAAKO?

Tanssihimo, niin kuin mikä tahansa muukin urheiluhimo, on aina hyvä asia. Sitä ei välttämättä voida harrastaa suuren ihmisjoukon ympäröimänä, koska meille nolous on hyvin luonnollinen piirre. Sama koskee laulamista ja joidenkin ihmisten tapauksessa myös soittamista erilaisilla musiikkisoittimilla: ihmisiä nolottaa sen verran, että he eivät pysty avautumaan yleisölle – jopa siinä tapauksessa, kun yleisönä on oma rakas perhe. Voiko asialle tehdä jotain ja jos voi, niin mitä?

Luota Seuraasi

Yleisö on aina hyvä kritisoimaan muiden tekemisiä. Se on ihan normaalia ja sen kautta meidän maailmakin kehittyy: perusteltu kritiikki on aina hyvää. Meidän nolous ei kuitenkaan anna meidän kuunnella sitä kritiikkiä terveellä otteella, vaan otamme kaiken kritiikin erittäin vaikeasti vastaan. Jopa perhepiirissä esiintyminen tuntuu monesta ihmisestä vaikealta, kun ympärillä on arvostelevia katseita. Vaikka todellisuus on se, että perheen jäseniltä ja hyviltä ystäviltä saa aina kannatusta olemaan rohkea, nolous on erittäin vaikea voittaa. Oikein hyvä keino korjata tilanne on aloittaa pienestä yleisöstä: peilistä, eli sinusta itsestäsi. Saattaa olla, että jopa peilin edessä tanssiminen tuntuu vaikealta, ja siinä tapauksessa kannattaa aloittaa tanssiminen täysin yksin. Kun on valmiutta siirtyä peilin eteen, siirrytään katsomaan omia liikkeitä. Ja kun niistä tulee ainakin tanssijan omasta mielestä hyväksyttäviä, voi esiintyä vaikka perheen jäsenten tai kavereiden edessä. Tärkeä asia on luottamus ympärillä oleviin ihmisiin: toivottavasti jokainen meistä on varma siitä, että tarvittaessa saa kannatusta niin perheeltä kuin ystäviltäkin, ja vaikka mokaisi tanssissa pahasti, se ei kuitenkaan tee kenestäkään huonoa persoonaa.

Luota Seuraasi

Monesti törmätään siihen, että tanssijan nolous on huipussaan tuttavien piirissä. Ihminen voi osata tanssia hyvin tai erittäin hyvin, mutta jostain syystä nolous tuttavien edessä on aina paljon voimakkaampi kuin tuntemattoman yleisön edessä. Siinä tapauksessa voidaan käyttää vielä yhtä erinomaista nolouden voittokeinoa: lähteä yökerhoon yksin. Oli kyse mistä tanssista hyvänsä, yökerhossa tanssitaan yleensä tiettyjä tyylejä, ja jos sieltä löytyy lava, jolla tanssivat vain rohkeimmat – ei muuta kuin suoraan sinne! Kova musiikki, suhteellinen pimeys ja varmuus siitä, että paikan päälle ei tule ketään tuttavista, saavat jokaisen tanssijan avautumaan oikein kunnolla. Tätä tapaa voidaan sanoa shokkiterapiaksi.

Ryhmässä Ei Nolota

Vielä yksi hyvä keino voittaa oma nolous liittyy ryhmäharjoituksiin. Monet ryhmät aloittavat syksyllä ja sinne tulee yhtä noloja ihmisiä kuin kaikki muutkin; harvemmin näihin ryhmiin saapuu kokeneita tanssijoita, jotka voivat aueta yleisölle tilanteessa kuin tilanteessa. Näissä ryhmissä tanssin lisäksi harjoitellaan nolouden voittamista, koska kaikkien ympärillä olevien ihmisten liikkeet ovat yhtä kömpelöitä kuin sinunkin liikkeet, jos itse niitä sellaisiksi arvostelet – ja kun kaikki uskaltavat liikkua muiden kanssa samassa tilanteessa, nolous jää taustalle ja pian unohtuu kokonaan.

Ryhmässä Ei Nolota

Ryhmissä hyvä asia on se, että monesti ryhmät valmistautuvat erilaisiin tapahtumiin ja opettelevat tiettyihin juhliin suunniteltuja ohjelmia. Näitä tapahtumia voivat olla sekä esiintymis- että kilpailutapahtumat, ja niiden jättäminen väliin on yleensä koko tanssiryhmän pettämistä: ohjelmahan suunnitellaan, harjoitellaan ja tanssitaan kaikki yhdessä, joten esiintyminenkin on sitten ihan kunniakysymys. Tällaisista esityksistä, joihin osallistuu entisiä ujoja ihmisiä, syntyy uusia tanssijoita, joiden nolous on voitettu muiden nolojen ihmisten joukossa. Tanssihan on kaunista taidetta ja hyvää liikuntaa, joten miksi pitäisi olla ujo ja miksi pitäisi nolottaa, kun näytetään sitä taidetta muille? Sehän on yhtä kuin piirtämistä, joka tapahtuu omalla keholla eikä kynällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.